Jounin kotisivut

Ihmiset toivovat voivansa asettua. Vain niin kauan kuin he eiv채t ole asettuneet, heill채 on toivoa.

Kevo 2010

L채hdin yksin taaplaamaan iltasella Sulaojan P-paikalta reitti채 pitkin.J채tin ainoan kompassini auton oven v채liin mutta onneksi sain yst채v채lliselt채 Helsinkil채ispariskunnalta ostettua er채maahintaan uuden.

Ensimm채isen채 iltana menin Rukktaj채ejen autiotuvan maastoon telttailemaan.Muitakin oli l채hes ruuhkaksi asti.

Toisena p채iv채n채 reitti채 my철t채illen tossuttelin putouksen maastoon josta viel채 Roajasjavrin tulipaikalle telttailemaan.Vaikuttava ja pys채ytt채v채 n채ky kun seisoo kanjonin reunalla.Ei tahdo uskoa ett채 suomesta t채llaista maisemaa l철ytyy.

Siit채 sitten kolmantena p채iv채n채 reitti채 edelleen kamajoen yl채puolelle olevalle tulipaikalle josta omia reittej채 Kamajokea my철t채illen Kuivin autiotuvalle jonne y철ksi.Maakotka saatteli onnellista kulkijaa.V채lill채 tuli pariskunta vastaan jotka eiv채t olleet uskaltaneet jokea ylitt채채(iso koira mukana)kun vesi oli niin korkealla ja virta voimakas.혻Oli muuten reitin alussa infoa ett채 reitti suljettu mutta tottakai piti yli menn채 kun j채rke채 ei kerran p채채ss채 ole niin ei sitten ole.

Nelj채s p채iv채 suunnistin Guivin huiputuksen kautta Leaksagoadoaivin maastoon jonne teltta pystyyn yksin채iseen avonaiseen maastoon.

Niin oli viidenten채 p채iv채n채 sumu ett채 en tienny miss채 on it채 tai l채nsi.Onneksi sain sen kompassin. Kompassisuunnalla Akukammille sy철m채채n ja viel채 Njavgoaivin tuvan maastoon telttailemaan.

Kuudentena p채iv채n채혻sitten poroaitoja seuraillen poroerotuspaikalle porokyl채채n혻ja tiet채 pitkin autolle.

Voi voi...uutta reissua haaveilemaan vaan taas.

  • L채ht철piste etel채ss채

    L채ht철piste etel채ss채

  • L채ht철fiiliksiss채 parkkipaikalla

    L채ht철fiiliksiss채 parkkipaikalla

  • ruktaj채ejen autiotupa

    ruktaj채ejen autiotupa

  • luonnonpuiston raja

    luonnonpuiston raja

  • luonnonkaunis leiripaikka reitill채

    luonnonkaunis leiripaikka reitill채

  • koskematonta er채maata

    koskematonta er채maata

  • kanjoni alkaa n채ky채

    kanjoni alkaa n채ky채

  • Kevon kanjoni suomen kuvatuimmalta paikalta

    Kevon kanjoni suomen kuvatuimmalta paikalta

  • min채 ja  yst채v채ni kevon kanjoni

    min채 ja yst채v채ni kevon kanjoni

  • kanjonin rinne jolle ei paista aurnko koskaan

    kanjonin rinne jolle ei paista aurnko koskaan

  • koko komeus

    koko komeus

  • putous

    putous

  • ylityspaikka

    ylityspaikka

  • tunnelmallinen kammipoloinen

    tunnelmallinen kammipoloinen

  • omilla poluilla...

    omilla poluilla...

  • omilla poluilla...

    omilla poluilla...

  • l철ytyih채n tuo tupa sielt채

    l철ytyih채n tuo tupa sielt채

  • pitih채n se nyt t채m채kin p채kk채r채 huiputtaa

    pitih채n se nyt t채m채kin p채kk채r채 huiputtaa

  • yksin채isen miehen yksin채inen leiri.

    yksin채isen miehen yksin채inen leiri.

  • makea leiripaikka

    makea leiripaikka

  • porokyl채n raittia ja retkeni p채채tekohta

    porokyl채n raittia ja retkeni p채채tekohta

WebDesign
Powered by Quick.Cart